Cup tasting jäsentapahtuma 29.10.2009

SEKOn jäsenistö kerääntyi torstaina 29.10.2009 Kaffa Roasteryn tiloihin viettämään aromirikasta iltaa laatukahvien parissa ja tietenkin erinomaisessa seurassa.

Illan aikana Kaffan Benjamin Andbergin ja Svante Hampfin esittelivät suomalaisen pienpaahtimon toimintaa monitahoisesti; toimitilojen lisäksi tutustuttiin eri paahtomenetelmiin ja niihin liittyviin filosofioihin sekä käytettäviin papuihin ja niiden alkuperään. Intohimoinen suhtautuminen laadukkaaseen kahviin on vienyt kaksikon pitkälle niistä ajoista, kun kahvia paahdettiin omaksi iloksi mökin kuistilla.

Lopuksi hajuaistit kalibroitiin oikeille taajuuksille ja siirryttiin cupping-pöydän ääreen maistelemaan ja haistelemaan paahtimon tuotteita. Tarkoituksena ei ollut niinkään valita henkilökohtaisia suosikkeja, vaan käydä läpi eri lajikkeiden ja paahtojen ominaisuuksia, sekä oppia millä tavoin ominaisuudet tulivat esille tuoksun ja maun kautta.