Mikko Haahti kruunattiin Vuoden 2009 barista- ja latte art-mestariksi ystävänpäivänä Helsingissä!
Maan taitavimmat kahviammattilaiset pääsivät mittelemään paremmuudestaan 14.2.2009 Helsingissä, Vanhalla Ylioppilastalolla pidetyssä Vuoden Barista-kisassa. Kilpailussa haettiin jälleen Suomen ammattitaitoisinta baristaa – henkilöä, joka valmistaa espressopohjaiset kahvijuomat ammattitaidolla ja suurella sydämellä. Samaan aikaan baristat kilpailivat myös Latte Art-mestaruudesta.
Vuoden Barista -kisassa arvostellaan makua ja tekniikkaa. Osallistujien tulee valmistaa 15 minuutissa 4 espressoa, 4 cappuccinoa ja 4 itse kehittelemäänsä espressopohjaista signature-juomaa, jossa ei saa käyttää alkoholia. Kilpailijoilla on lisäksi 15 minuuttia aikaa valmistautumiseen ja 15 minuuttia työpisteensä siivoamiseen.
Kahvijuomien koostumuksen, ulkonäön ja maun lisäksi tuomarit arvioivat baristan tekniikkaa, työskentelyä, siisteyttä ja esiintymistaitoa. Kahvijuomien tulee olla hyvin valmistettuja, hyvän makuisia ja tasalaatuisia. Tuomaristo koostuu päätuomarista, kahdesta tekniikkatuomarista ja neljästä makutuomarista.
Vuoden Barista – kärkikolmikko koostui seuraavasti:
1. Mikko Haahti, Cafe Art (Turku) 2. Roman Kolpatski, Cafe Ursula Aleksi (Helsinki)3. Jenna Kaunisto, Cafe Art (Turku)
Muut finalistit (aakkosjärjestyksessä) olivat:
Niina Aalto, Ramin Kahvila-konditoria (Mikkeli) Anne Hautala, Cafe Alvar A (Vantaa)Katri Hietakangas, Coffee Spoon (Vantaa)Terhi Huuskonen, Kahvila-konditoria Houkutus Iiro Salmi, Bistro (Helsinki)
Heti perään jatkettiin Latte Art Championshipillä, jossa kuvioiden tasalaatuisuus ratkaisee voittajan. Latte art -kilpailussa baristat kilpailevat kuvioilla, jotka tehdään vaahdotetulla maidolla espressopohjaisten juomien pintaan. Kilpailijoiden tulee valmistaa ja tarjoilla 8 minuutissa 2 cappuccinoa, 2 espresso macchiattoa ja 2 itse kehittelemäänsä kahvi- ja maitopohjaista juomaa, designer beveragea.
Kuviot cappuccinojen ja espresso macchiattojen pintaan tehdään maidolla ja maidonvaahdotuskannulla. Designer beveragen kuvioinnissa voi käyttää esimerkiksi suklaakastiketta ja mitä tahansa apuvälinettä. Kisan neljä tuomaria arvioivat vain kuvioiden onnistumista ja samanlaisuutta.
Latte Art Championshipin sijoitukset alla:
1. Mikko Haahti, Cafe Art (Turku)2. Jenna Kaunisto, Cafe Art (Turku) 3. Niina Aalto, Ramin Kahvila-konditoria (Mikkeli)
Vuoden Barista ja Latte Art mestari -arvonimet jo toisen kerran peräkkäin napannut Mikko Haahti pääsee edustamaan Suomea World Barista Championship -kilpailuun Atlantassa 16–19.4.2009, ja Wold Latte Art Championship -kilpailuun Kölnissä 26.–28.6.2009.
Nämä kilpailut on tarkoitettu kahviloissa ja ravintoloissa työskenteleville kahvialan ammattilaisille. Järjestelyistä vastaa Speciality Coffee Association of Europe (Finnish Chapter). Suomen Erikoiskahviyhdistys SEKO ry toimii yhteistyökumppanina.
Café Artin voittoputki jatkuu!
Kolmena viime vuonna Vuoden Barista -titteli on päätynyt samaan kahvilaan, turkulaiseen Café Artiin. Vuonna 2006 Vuoden Barista -kisan voiton vei Juhani Haahti, vuonna 2007 Jon Niemimaa ja vuonna 2008 Mikko Haahti. Mikko teki historiaa voittamalla myös Latte Art -kilpailun. Historia toisti itseään vuoden 2009 mestaruuskilpailuissa, ja kaksi Café Artin baristaa oli jälleen voittoisasti mukana finaaleissa. "Viime vuodelta jäi nälkä. Halusin voittaa Suomen kisat ja päästä sitä kautta parantamaan sijoitustani maailmanmestaruuskisoissa", Mikko Haahti kertoo. Hän vakuutti tuomariston varmoilla ja tasaisilla suorituksillaan molemmissa kilpailuissa. Vuoden Barista -kisassa Mikko sai myös korkeat makupisteet.Mikko Haahti valmisti espressonsa veljensä Juhanin perustaman Turun Kahvipaahtimon kahvisekoituksesta. Kylmän signature-juomansa Mikko kokosi espressosta, granaattiomenamehusta, vadelmasta ja jäämurskasta. Latte Art - kisassa Mikko kuvioi jokaisen kolmen juomaparin pintaan samantyyppiset rosettalehdet.
Lisätietoja osoitteesta http://www.scae.fi